GRÖNLANNISTA HAUKIVEDELLE
24.7.09 Inuitit jäivät passaaman tuulia, me mentiin, kurssi kohti Islantia. Tuuli oli lännestä reipasta 10 sm, sää tuhruinen, jäävuoria siellä täällä. Vahdit kiersivät kolmen tunnein välein. Lena tuntuu turvalliselta, mielestäni tekniikka on kohdallaan ja merenkestävyys hyvä. Vielä ei ole tullut epävarmaa tunnetta. Puutteina pidän Faknorin rullalaitetta genualle, (saa auki, mutta hirttää kiinni rullatessa sisään), kevyellä tuulella kulkua purjeilla, moottorin melua perähytteihin ja ohjaamon muovisten sivuikkunoiden läpinäkyvyyttä. No kaikkea muuta pientä, mutta muuten kaiken kaikkiaan Lena on valtameriristeilijä, ei natise eikä nitise puskee kuin tankki. Päätekniikat toimivat.
ISLANTI
Stopattiin luoteiskulmalle, Isafjördurmin kaupunkiin, muutama päivä ihmeteltiin. Uimahallissa käytiin, oli saunakin. Käytiin vierailulla puolalais-pariisilais-veneessä, olivat menossa Grönlantiin, josta me tulimme. Tutkivat jäitä liittyen kasvihuoneilmiöön. Olivat näytteitä menossa hakemaan, vaimo oli yliopistotutkija Pariisista. Suunnittelussa ja valmistuksessa oli vene Kevlarista, jolla on tarkoitus tunkeutua napajäihin mahdollisemman pohjoiseen. Matka jatkui Reykjavikiin, kiersimme länsipuolelta Islantia ympäri, länsilaidalla tuuli navakkaan luoteesta, löörissä mentiin surffaten aallossa. Noin 17 sm tuulta, Lena teki yöllä korkeahkossa aallokossa rekordit, 14 solmua meni rikki surffatessa. Juhakin tuumasi, että tällähän pärjää varmaan kovemmassakin kelissä, eihän tämä hirvitä yhtään. Monessa vehkeessä tuossa aallokossa ja tuolla suunnalla alkaa autopilotti väsyä, Lenan pilotti on pärjännyt aina, paitsi silloin 2008 keväällä, kun pilotin tietokone sippasi Lofooteilla. Reykjavikiin asetuttiin, Juha lensi suomeen ja Anneli ja Sergei tulivat vahvistuksiksi kotimatkalle. Kaupunki on ihan mukavan oloinen, edullinen ja säätkin olivat lämpimät. Huoltotyöt, tankkaukset ja roviantit kaupasta, niin voitiin jatkaa matkaa. Joudettiinkin, en välttämättä viihdy näissä maalikylissä, mutta onhan ne kolattava, kun on tultu.
Sergei Moskovasta on erikoispersoona: yrittänyt soutaa veneellä Australiasta Afrikkaan, kiertänyt Urali-moottoripyörällä maapallon ja tehnyt monia autiomaavaelluksia. Venäjällä kuuluisa extreme-matkailija. Riski nuori mies, ystävällinen ja huomaavainen, myös uskonnollinen. Toisin kuin taas Mika vannoutunut pakana ja kommunisti. Meille tuli kova väittely politiikasta, hänen mielestään Gorbatshov tuhosi Venäjän; ei halunnut ymmärtää, että Venäjä oli konkurssissa. Mike haaveilee yhä suur-venäjän perään. Mike on ihmisenä ystävällinen erittäin seurallinen: luo kontakteja joka suuntaan ei ujostele, pätevä navigoimaan ja erinomainen englannin kielen taito. Mike ei syö kalaa, kärsii kala-allergiasta, ronklaa hiukan ruuan kanssa, ei ollut onnistunut kokki. Kaupasta piti välttämättä saada ostettua lihaa, jonka pyrki syömään itse, jos ei pitänyt puoliaan, oliko valkuaisaineen puutosta. Satamissa oli heti kontaktissa naapuriveneilijöiden kanssa ja kohta istumassa heidän veneissään, sekä hilasi vieraita Lenaan sen enempää lupaa kysymättä. No en paljon välittänyt, annoin pojan markkinoida, kyllä aina satamassa tiedettiin minkälaisia sankarimatkoja Lenalla on suoritettu. Juha joskus moitti Mikeä laiskuudesta ja siitä, että oli myymässä miehistöksi itseään toisiin aluksiin, vaikka matka oli kesken. Mike ei ymmärtänyt vain sitä asiaa, että hän on venäläinen, eikä se ole kovin hyvä suositus mihinkään. Muuten hän on erittäin rohkea seilori, johon voi luottaa merenkulussa tiukoissakin paikoissa, peruspätevä purjeiden kanssa, ei virittäjä eikä ollenkaan pinakkerimies. Ahkeruuttakin löytyy käskemällä, itse en tykkää komennella, joskus siihenkin sortuu. No joko tuli tarpeeksi moitittua miestä. Voin sanoa, että pidän hänestä, mies paikallaan, enpä ole tavannut täydellistä ihmistä, kuitenkin hyviä, Mikekin kuuluu niihin.
Minun pitää hiukan myös valottaa itseäni: millainen olen omasta mielestäni. Olen ehkä rohkea joissakin asioissa, etenkin niissä, mitkä luulen hallitsevani, tai joista en tiedä. Sanotaan kuitenkin, että rohkeus ja älykkyys eivät tietämäni mukaan asu samassa henkilössä, toisin sanoen olen ehkä selvästi enemmän tyhmä kuin viisas. Voin kertoa esimerkin. Lena laskettiin vesille Raahessa 1991 marraskuussa tiukan ponnistuksen jälkeen kalasataman penkalta. Apuna oli varustelussa purjehdusta varten Saimaalle Korhosen Heikki ja hänen kullankaivajakaverinsa Ivalosta. Läksin Joroisista hakemaan talvi- ja purjehdusvarusteita. Kun palasin, miehistö hävinnyt, kirjelaput selityksin viestinä. Paikkakuntalaisen eläkkeellä olevan sukeltajan selitys oli pojista, luotsit kävivät pelottelemassa. Lena oli 25 cm jään vankina satamassa, oli ollut pakkasia. Kalastusalukset tekivät lähtöä etelään, kävin pyytämässä, että pyöräyttäisivät Lenan irti. Ei käynyt: vähän olet meidän vastuulla jos irti päästetään. Katselin tippa lasissa kun kalastusveneet puskivat ulos satamasta. Pappa sanoi, että hänellä on tuttu luotsikutterin kuski, aamulla käyp polokasemassa jäät rikki. Aamulla siirryin rautaruukin satamalahteen, joka oli sula lauhdevesistä. Seuraavana aamun viimeiset varustelut ja kohti Rahjan satamaa, johon oli tarkoitus keretä ennen luvattua 20 ms myrskyä. Pelotti, jos vanha sukeltaja olisi maininnut, että eiköhän jätetä, olisin kyllä luopunut lähdöstä. Olin 44-vuotias, virtaa vielä kuin pienessä kylässä ja onnistunut kaikessa, mihin olin ryhtynyt. Niillä henkisillä eväillä mentiin ja Napoleonin periaatteella, aloittakaa sota, taisteluiden strategiat ratkaistaan sodan kuluessa. Ruukin satamasta oli laiva tehnyt uran jääkenttään, ei kun siitä. Kohta kiirehtii hinaaja perästä ja viittelöi pois väylästä. Meillä ei ollut vhf:ää, iso työntöproomu puskee vierestä satamaan. Kuuluu kova huuto, katson ylös. Joko luotsi tai kippari huitoo ja huutaa, ymmärsin, että takaisin satamaan, no eihän me mitenkään reagoitu. Mies näyttää kaulankatkaisua, kansainvälistä merkkiä kuolemasta. Painan kaasua, Lena työntyy jäistä uraa kolisten kohti Raahen majakkaa. Ulkona loppuvat jäälautat. Kompassi näytti oikeaa suuntaa, loki ei toiminut. Korhosen Heikin, entisen rajajoukkojen upseerin ja kullankaivajan vastuulle olin laittanut navigoinnin ja laitteet, ei ollut Heikkiä. Saavuimme majakalle, rupesimme katselemaan kompassin eksymiä. Ne heittelivät 40 ja 100 asteen välillä, paitsi lännen suunnalla alle 10 astetta, oli hitsattu venettä nokka länteen. Ruuvattiin kompassia, kierrettiin ja tutkittiin, silloin vanha sukeltaja tuumasi, että näillä vehkeillä eksytään, oiskohan palattava. No olin samaa mieltä. Kartta, luottonsa menettänyt kompassi, kännykkä ja puukamina, sekä Perkinssi ei mielestäni riittäneet paikan määritykseen. Tuuli oli painanut väylän kiinni ja jäät työntyneet tiiviiksi kentäksi. Lenan paluumatka kävi vaivalloisesti, puskemalla jäitä edestakaisin sain aikaiseksi vauhtiradan, sitten täysillä eteen jääteliä päin. Lena nousi telin päälle ja se katkesi, uudestaan ja uudestaan. Minuutti ja muutama metri nopeudella etenimme, sukeltaja kävi jäällä ja mittasi paksuuden. Se on 25 cm, on se hitto. Soitin puolen yön maissa luotsiasemalle, kysyin onko laivoja tulossa. Onko hätä kysyttiin. Ei mitään hätää, tuleeko laivoja milloin? Aamuyöstä yksi tulee ruukin satamaan. Työnsin Lenan viitan väärälle puolelle pois väylältä ja panin puita lisää kamiinaan, ruvettiin nukkumaan. Olin hyvässä unessa kun rumina herätti, luotsikutteri ajoi viereen, noustiin kannelle, kutteri pysähtyi luotsi tuli ulos ja alkoi huutaa. Mitä perkeleen älykääpiöitä täällä pyörii, teillä ei ole mitään asiaa merelle. Silloin vanha sukeltaja kiivastu. Perkeleen ukko, usko saatana, että silloin kun älyä jaettiin, niin me ei oltu siinä jonossa, että ala vaan siitä soittaa. Siihen loppui neuvonpito, luotsi painui hyttiinsä ja kutteri jatkoi matkaansa. Laiva tuli ja me ajettiin Rautaruukin lahteen laiturin tynkään loppuyöksi nukkumaan. No se oli seikkailu, Lenan ensimmäinen purjehdus. Miehistöllä ja Lenalla ei ollut varsinaista ongelmaa, jäät esti liikkumista, mutta souvot laivaväylä, eikö sitä ollut oikeus käyttää? Jäänsärkijän perästä ne isommatkin laivat joskus seilaa, tosin taitavat maksaa avusta. Totesin myös Huippuvuorilla, mihin kastiin minua arvostettiin, kun Helenan päällystölle kerroin Lenan ensimmäisestä purjehduksesta, salongista poistui pelastus laitoksen meripelastaja, muut jäsenet kuittasi, ettei kaveri kestänyt kuulla, kun joutuu työkseen näitä tyhmiä kahjuja pelastamaan. On paljon mahdollista, jos jatkan näitä retkiä, että joudun turvautumaan ulkopuoleiseen apuunkin edelleen. Miettikää mitähän meille pitäisi tehdä? Venäjälläkään ei saa edes jollalla liikkua, jos ei ole suorittanut lupakirjaa. Olen joutunut hyväksymään, että minua sanotaan ja pidetään vätökkäänä, tyhmänä, hölmönä ym. laatumääreinä, savolaiseksikin saa sanoa, mutta se ei ole tyhmyyden tunnus. En kerjää hyväksyntää, toteutan, mitä sydän pyytää.
Reykjavikista lähdettiin kohti Suomea. Totesin kuitenkin, ettei keritä poikani Riston häihin, joten päätettiin stopata Köpiksessä. Matkustamiseen jäi aikamarginaalia. Seuraava kohde oli Heimaeyn saari Islannin etelärannalla, n. 60 maili Reykjavikista. Hyvissä säissä mentiin sinne, mutta kelit muuttuivat. Säitä tutkittiin: laaja matalapaine piiritti, pari päivää väijyttiin. Eskon tiedotukset povasivat myrskyä ja pahaa aallokkoa, satamatoimiston sääkartta oli kuin tikkataulu. Halusin jatkaa matkaa, aamulla lähdetään, vaikka vantit vinkuu. Ja niinhän ne vinkuivat, turistit palasi isolla veneellä yrityksen jälkeen takaisin satamaan, me valmistauduimme matkaan. Ajoimme ulos satamasta, vuorten välissä oli vastatuulta 30 sm puuskissa, aalto hakkasi vastaan, painuimme moottori huutaen ulos vuonosta merelle. Ulkona jatkoimme purje reivattuna tiukkaa luovia koneella auttaen. Mitä pidemmälle ulos ja edemmäs rannikolta, sitä enemmän aallon voima kasvoi, 20 sm tuuli vasten Golf-virtaa aiheutti 2.5 vuorokauden petikomennuksen Sergeille. Olin huolestunut miehestä: oksensi koko ajan, vaihdettiin halssia, niin sankko kaatui. Pyysin Mikeä huolehtimaan veden ja ravinnon saannista. Anneli kaatui pahasi pentteristä karttapöydän väliin, löi päänsä invertin kulmaan, verta tuli kuin siantapossa. Itsekin oksensin useamman kerran. Pikkuisen oli paha merenkäynti. Matka eteni tuskallisen hitaasti, 2.5 vuorokautta myrsky kiusasi. Sergei pääsi ylös punkasta ja alkoi hoitaa omia vuorojaan.
Färsaarille 8.8.09 saavuttiin kevyessä tuulessa, Torshavenin tulli oli virkeänä vastassa ja heti veneessä, kun köydet oli kiinni. Virkamies kertoi, että useita porukoita on tullut huumeiden kanssa, kuskaavat niitä Islantiin. Kuiva kylä sunnuntaina. Kirkossa ja kylällä käytiin, utuinen sää, uskonnollinen ja kurinalainen tunnelma ehkä sisäsiittoinen. Lukemani perusteella kulttuuri omaperäinen ja sulkeutunut, meri hallitsee tämän kolkan elämää. Kesällä turistien pysähdyksen kohde, joka näkyi Kristiina Reginan tuomien suomalaisten pyörimisinä sunnuntaiaamuna kaupungilla, vähän aikaa piti kelata, kun suomea kuuli joka nurkalla. Pari päivää riitti ja matkaan kohti Shetlantia. Viimeisen saaren majakan alapuolella niemessä pysähdyttiin kokeilemaan turskaa ja tulihan sitä. Matka Shetlantiin sujui suotuisissa reippaissa tuulissa, öljynporauslautat tulivat vastaan ennen saaria. Pojat vähän eksyivät saaristossa, löytyihän se pääkaupunki Lerwick. Tunnelma oli erilainen kuin Färsaarilla, rento skotlantilais-englantilainen, harmaakivestä rakennettu. Pubeja riittävästi ei muodollisuuksia. Kylää kierreltiin, kotoinen tunnelma, testattiin ships and fish -annokset, ihan hyvää.
Kaupunki tuli tutuksi ja matka jatkui. Oikein hyvä 10-12 sm sivumyötäinen kohti Norjan eteläkärkeä, porauslautat ohiteltiin. Siimoja leviteltiin liian kovassa tuulessa turskantoivossa vielä kerran Norjan rannikolla. Mike soitteli Tanskan kaverilleen ja sai kutsun historialliselle meritaistelu-festivaalille Göteborgiin. Kattegatissa Tanskan luoteiskärjessä kauhea laivaruuhka, hankala paikka sumussa ja yöllä, eivät paljon noudata liikennejakokaistoja, vaan kaikki pyrkivät oikomaan läheltä pohjoisviittaa, isot ja pienet kohtaavilla kursseilla. Oli päiväaika, varmaan yöllä eivät uskalla oikoa aivan noin rohkeasti. Tuuli 14 sm vastaista, luovittiin kohti Göteborgia, piti joutua klo 18.00 perille. Huonossa kelissä löydettiin historiallisten laivojen väliin kaupungin keskustaan. Tanskalaiset olivat vieraanvaraisia, tosin isäntä katseli pitkin nenänvartta, kun venäläiset kantoivat isoja lihalautasia useamman kerran laiturille. Vieraanvaraisuutta mielestäni pitää hyödyntää kohtuullisesti. Illan pimetessä seurasimme tuhansien joukossa historiallista meritaistelua. Tapasimme Göteborgissa miellyttävän suomenruotsalaiseen pariskunnan, heidän kanssaan tutustuimme Marstrandin venesatamiin ja kaupunkiin, he olivat purjehtijoita. Tromssassa ja Göteborgissa on ollut sydäntä. Matkan piti taas jatkua. Illalla tanskalainen alus lähti kotia kohti, kova ”kuudenmetrin” vasta-aallokko toi heidät takaisin varhain aamulla. Ymmärrän, perinnealukset eivät ole parhaimmillaan luovissa. Olin ilmoittanut pojille, että me lähdetään aamulla, vantit kyllä lauloivat, ymmärsin säätiedotuksesta, että etelätuulta on n. 16 ms luvassa ja maks. 18 ms. Kyytihän oli reipasta, kun päästiin kääntymään idän suunnalle, Lena paukutteli 8 solmua rajoitetuilla purjeilla reippaassa aallokossa. 18.8.09 saavuttiin Köpikseen aamuvarhaisella. Lena laituriin. Miehistö, Anneli ja minä lennettiin kotiin.
27.8.09 matka jatkui, elettiin elokuun viimeisiä päiviä. Miehistönä aina luotettava Esko Lehtonen ja uusi tuttavuus Pertti Kuusinen, sekä vaimoni Anneli. Lähdettiin Köpiksestä kohti Puolaa, jossa oli tarkoitus tankata edullista polttoainetta. Tuuli nokasta, joten Puola vaihtui avoluoviin kohti Kristiansönin pikkusaarta, johon saavuimme navakassa tuulessa avopaarpuurissa keskellä yötä, jumpuroimme Lenalla satamaan tuulen haitatessa manoveereja. Aamulla kävelykierros saarella, paikka oli entisellään sitten vuoden 1991, jolloin kävin vuokraveneellä saarella paluumatkalla Puolasta.
28.8.09 Matka jatkui illalla kohti Liettuaan, edessä pitkä suora poikki Itämeren, tuuli suoraan takaa n. 8m/s, aallokkoa. Oli tuullut kovaa edellisenä päivänä, muuten hyvää etenemistä, pinakkeria olisi kaivannut, vanha mies on tullut laiskaksi. Öljynporauslautat ihmetytti, en tiedä olivatko ne Puolan vai Venäjän aluevesillä, muistelen joskus lukeneeni, että Itämerestä etsitään öljyä. Klaipedassa pari päivää, polttoainetta ei ollut tarjolla. Latviaan matkasimme taas reippaassa lounaistuulessa, Liepajaan oli rakennettu hotelleja ja kauppoja lisää sitten 2005, jolloin Lenalla kävimme siellä vaimon kanssa itämeren kierroksella. Samoja nämä ovat kaikki, kaupungit. 1.9.09 Pysähdyimme Pavilostaan tankkaamaan ja saunaan, pieni satama joen suulla n. 40 mailia Liepajasta. 3.9.09 Pysähdyimme Dirhamiin Suomenlahden Viron rantaan makkaratulille ja kotiutusjuhliin hiekkarannalle, olihan Suomi melkein näkyvissä, makkarat syötiin ja pullot tyhjennettiin. Elämä tuntui hyvältä.
4.9.09 Päivällä matka jatkui kohden Helsinkiä hyvässä myötätuulessa. Passailtiin laivaliikennettä, kun väistely väheni Suomen puolella, niin nostettiin pinnu. Olihan Pertti Kuusinen sinut pinnujen kanssa. Sen verran oli tuulta, että mielellään asia pitää osata, etenkin kun jouduttiin muutaman kerran jiippaamaan laivojen takia. Olihan se kivaa herkkua, jota ei tullut harrastettua Jäämerellä, ennen pimeää pinnu alas ja purjeet pakettiin. Pimeässä laivoja väistellen Harmajalla ja Kustaanmiekassa saavuimme Katajanokalle. Jäämeren retki takana, enää Lena vienti Saimaalle. Mitä seuraavaksi? Sydän pyytää purjehtimaan Lena joelle, järki epäilee ja laskee euroja. Vaimokin kieltää. Kumpiko on vahvempi, sydän vai järki. Hetkinen, onko minua mainittu viisaaksi? No tavoitteitahan saa olla tyhmälläkin, viisas yleensä saavuttaa ne.
KOHTI GRÖNLANTIA
7.07.09 SELFA ARTIKIN penkalla Lofooteilla Norjassa
Tultiin Lenalle maanantai-iltana. Norjan rajalla tullissa oli taas ongelmia. Otin tuuligeneraattorin mukaan Suomeen jalustan tekoa varten. Sen saman, josta olin jo kerran maksanut tullille korotetut tullit; lähes saman hinnan mitä Suomessa maksoi. Ajattelin olla viisas: menin tulliin Suomeen mennessä, tekivät lapun tuuligeneraattorin väliaikaista vientiä varten Suomeen. Tosin oli pirun ynseä akka kun en osannut kuin suomea, löi eteen puhelinnumeron, johon piti soittaa jonkun kielitaitoisen. Soitin Tromssan tullitytölle, joka puhuu suomea ja on aikaisemmin ollut puhelintulkkina. Arvatkaa kuka on maksanut puhelinkulut , tunti tolkulla on sönkätty puhelimessa. No niin paperi saatiin, kaikki hyvin, niin luulin.
Tultiin siis Suomesta ja pysähdyttiin Norjan tulliin näyttämään tuuligeneraattorin vientilappua. Tulkaas pojat mukaan, Risto ja Mike, kielimiehet, käyn näyttämässä väliaikaista vientilupapaperi tullissa, jotta matka jatkuisi ja olisi laillista. Ylimääräiset viinat oli kehotuksestani jätetty pois. Tiskille lappu tullimiehelle, mies pyöritteli sitä ja kysyi mikä tämä. Tämä on tuuligeneraattorin lappu, laite käväisi Suomessa pienessä remontissa. Ei käy; tulli pitää maksaa, pojat kääntää. Perkele moneenko kertaan, vedin pussista maksukuittia: jo on kerran tullit maksettu ja Suomessa alv. Ei käy, pitää maksaa tai oltava joku paperi Suomesta täytettynä, pojat tivasivat mikä lappu. Lappu, lappu, kukaan ei tiennyt mikä lappu. Paikalle tuli nuori rekkamies, joka ymmärsi englantia ja kuulosteli meidän ongelmaamme. Teidän olisi pitänyt Suomesta tullessa tullissa käydä tekemässä paperi, jonka te olisitte saaneet huolintaliikkeeltä. Ahaa, vai niin, onko tästä lähettävä Suomeen, kysyin. Minulla on numero, soitetaan, niin voivat faxata paperin. Soitin, nainen vastasi, tuntu tietävän, joo eihän Suomeenkaan saa tuoda ilman veronmaksua tavaraa. Teidän olisi pitänyt ilmoittaa Suomen tullille, että saatte verot pois ja maksaa Norjaan alv, jonka saatte pois Norjan tullin kautta, kun menette Norjasta pois. Ja kun taas tuotte Suomeen maksatte sitten taas veron Suomeen, paperi pitää olla kunnossa. Minulla on yksi kiireellinen tapaus nyt, mutta sen jälkeen voin hoitaa teidän asian. Onko teillä tavaran dokumentit ja maksukuitti siellä?
Jaaha, voi pyssyn jysäys, minähän olen yksityishenkilö lähdössä Norjasta pois purjeveneellä, tiedän että vienti- ja tuontifirmoissa tämä on arkipäivää. Nyt tarvitsen kyllä rautalankaa, miten tämän paketin kanssa pitää menetellä. Hei kuski, voitko viedä paketin Suomeen, pane matkahuoltoon Joroisiin? Meidän pitää joutua veneelle. Tullimies, käykö? Tuntui käyvän, 50€ pojalle, lupasi hoitaa. Panin pojan puhelinnumeron ylös lapulle.
Tiistai-aamuna mentiin porukalla Harstadin tulliin, olivat saaneet pankkitakuun. Sain lähtöluvan Norjasta, tullityttö oli ystävällinen, kuulosti Miken tarinaa Lenan matkoista, ymmärsi meitä ja kehotti valituksessa tuomaan asioita esille, kuulemma lasisilmät syyskuussa päättää.
Sitten Lenalla, sääfaksi ei toimi, aissi ei näytä laivoja, eikä iridiumin sähköposti pelaa. Nyt pitäisi kahden viikon hommat tehdä kolmessa päivässä. Hioin illalla myrkkyvärit pois ja aamulla aloin maalata uudet myrkyt pintaan. Peräsimen alapään nailonlaakeri jumissa, peräsin irti ja holkki supralla väljemmäksi. Tuli tehtyä liian pienelle toleranssille; nailon turpoaa vedessä, peräsimen jäykkyys oli jo edellisinä kesinä pienenä ongelmana. Myrskypurjeen kisko jäi asentamatta, tuuligeneraattorin asennus jäi pois ohjelmasta, mutta kaikkea muuta riitti. Huomenna Lena mereen ja purjehduskuntoon.
Huoleton on hevoseton mies.
9.7.09
Selfa Artickin penkalta Lena mereen aamulla. Edellisenä päivänähän oli käyty tullista venepaperit ja lupa lähteä Norjasta. Oli varusteltu venettä lähtökuntoon ja pohja oli maalattu. Mike kävi hakemassa Juha Aitalaakson Narviikistä junalta, joten illalla oli miehistö koossa.
10.7.09
Aamulla jatkui Lenan varustelua, kaupasta ruoka- ja juomatavaroita, auto Ristolle, pojat menossa vuorikiipeilemään Lofooteilla. Tarjosin pojille ja miehistölle salaatin ja valaanliha-aterian. Toivotin hyviä kiipeilyjä ja älkää pudotko ja he vastasivat että älkää upotko. Kello oli 23.30 ja matkaa Andenesiin n. 60 mailia. Köydet irti ja menoksi yötä vasten kohden Andeneesia, aamulla klo 8.00 oltiin perillä, miehistökin alkoi heräillä, en raaskinut herättää yöllä vahtiin, vanha jaksaa. Olinhan saanut köydet irti ja päässyt merelle.
11.7.09
Andeneesissa nukuin hiukan, Mike oli tapansa mukaan solminut ystävyyssuhteita, joten siirryimme SAR-veneen kupeeseen, huoltohommat jatkuivat siinä.
12.7.09
Oli sunnuntai ja poliisin toimisto kiinni. Virittelyt jatkuivat, meili ja sääfax eivät toimineet, koko tuo osasto on eniten renannut, bitit eivät tottele minua. Tankattiin vettä 500 l ja diiseliä 864 l. Lena alkoi olla valmis pitkälle matkalle, olihan Grönlantiin n. 800 mailia eikä sen pään palveluista tiedetty mitään, todennäköisesti pitää selvitä omillaan Islantiin asti.
13.7.09
Mike sai poliisista leiman passiin. Kello 10.00 köydet irti ja menoksi tyynessä kirkkaassa säässä kohti Jan Maijanin saarta, jossa oli tarkoitus poiketa maissa. Pyyhin silmänurkkia, olin onnellinen. Purjehdimme alueen lävitse missä kaskelotit ruokailevat, mutta emme onnistuneet näkemään niitä. Purjehdimme kolmen tunnin vahteja, alussa seurailin Juhan selviytymistä, Juha oppi nopeasti veneen niksit ja Mikehän oli sinut Lenan kanssa, joten nukuin hyvin vapaavahtini.
17.7.09
Vielä kerran on tarkoitus pysähtyä Norjaan, 17.7 klo 06.30 ankkurointi Jan Maijanin saaren luoteisrannalle. Dingi tulille ja rantaan ja eikös siellä poliisi ollut vastassa mukanaan sääaseman henkilökuntaa. Saarta hallitsee Norja, meillä oli lupa poiketa vuorokaudeksi saarelle. Saarella sijaitsee sääasema, jolla työskentelee n. 20 ihmistä aina puoli vuotta kerrallaan. Meille tarjottiin kakkukahvit ja esiteltiin sääasema. Saaren historiaa, sekä tämän hetkistä toiminta käytiin läpi, josta osaan sain selvityksen. Saarella on tulivuori, joka on rauhoittunut, maasto on kuumaisemaa, ei elämää, karua. Meitä kohdeltiin ystävällisesti. Palasimme jeepillä rantaan ja dingillä veneeseen, ankkuri ylös ja matkaan kohti Grönlantia. Mietin mikä virka poliisilla ja oliko siellä putka, voihan se olla niin että baari kun on kaksi kertaa viikossa auki ja muutama nainen, puolivuotta on pitkä aika. Kello lyö 21 00 ja matka jatkuu edelleen suotuisissa tuulissa.
Purjehdus kevyessä pohjoistuulessa jatkuu kohti Grönlantia, jäälauttoja ja pienempiä jäävuoria ilmestyi n. 60Mpk ennen Grönlannin rannikkoa.
Kaikki hyvin, Norjaan en palaa jos luoja suo.
GRÖNLANTI
20.7.09 Klo 04 15
Ankkuri alas KAP TOBIN niemen ja autionkylän edustalle. Olemme Grönlannissa Scoresby Sundin suun pohjoisrannalla, jäitä ajelehtii ympärillä ja etempänä isot jäävuoret antaa maisemalle hieman pelottavan tunnelman äkkinäiselle. Myöhemmin selvisi, että tämä vuosi on poikkeuksellisen helppo jäiden suhteen. Mike oli noukkinut merestä jäitä, joten rommi jäillä nautittiin Grönlannille, Lenalle ja miehistölle. Aurinko paistoi, ja oli lämmintä, noin +10 C vaikka oli paikallista aikaa klo 2 00 yöllä. Pojat menivät dingillä vielä katsomaan autiota taloryhmää Kap Topin niemellä. Palattuaan kertoivat kylän tyhjäksi, oli ollut yksi koiravaljakko ketjuissa ja jääkarhun nahkoja orressa roikkumassa ja joitakin hylkeen nahkoja. Mike meni nukkumaan, Juhan kanssa vielä istuttiin ulkona ja otettiin pienet, fiilisteltiin arktista tunnelmaa. Jostakin kaukaa kuului voimakkaita jyräyksiä, jyminää, kuin kaukaisen ukkosen jylyä, siellä jäätikkö poikii, valtavia täytyy olla ne jäämassat mitkä antavat tuon äänen. Jymähdykset ja jyrinä toistui epäsäännöllisin välein, istuimme vaiti kuulostaen ja katsellen ympäristöä, joka teki meihin vaikutuksen. Kuului vaimeaa moottorin laulua, vilkaisimme äänen suuntaan, sieltä saapui moottorivene kovaa vauhtia meitä kohden kierrellen jäälauttoja. Vene pyöräytti Lenan kupeeseen, yksi poika ja kolme tyttöä, iloiset paikalliset nuoret nousivat Lenaan, tarjosimme kahvia ja teetä, he olivat kotoisin Ittoqqortoormiitistä, kylä vai kaupunki, kuitenkin n. 400-500 asukasta. Kertoivat, että yöt valvotaan ja metsästetään. He olivat vielä koululaisia, puhuivat Juhan kanssa auttavasti englantia, kovin olivat iloisia ja nauravaisia, kiittivät ja lähtivät.
ITTOQQORTOORMIIT
Vähän nukuttuamme siirryimme 5 mailin päässä olevaan Ittoqqortoormiittiin, laskimme ankkurin kylän edustalle ja dingillä rantaan tutustumaan kaupunkiin. Kaupungissa oli posti, poliisi, koulu, kauppa, kunnantalo, urheiluhalli, kirkko ja sääasema sekä museo. Turisti-info myös, jota piti yksityinen norjalainen yrittäjä järjestäen kesällä kalastus safareja ja talvella koiravaljakkoretkiä. Vähäiset turistit olivat tulleet Tanskasta. Muutamien talojen pihoissa roikkui jääkarhun taljoja kuivumassa. Talot olivat maalattu kirjaviksi: oli sinistä ja punaista, vihreää ja myös keltaista, rakentamisen taso ei näyttänyt kaksiselta, joihinkin ilmeisesti lähes eristämättömiin taloihin oltiin lisäämässä seiniin vuorivillaa.
Asukkaat olivat eskimoita, myös inuiteiksi heitä mainitaan, siitä nimestä paikalliset eivät kuulemma pidä, se on kai sama kuin meillä, ettei mustalaista saa sanoa mustalaiseksi, taidan ottaa asiaksi nostaa syytteen rasismista, jos savolaista sanotaan ilkeillen savolaiseksi, ehdottaisin, että meitä kutsuttaisiin vaikka vätökkäiksi. Samalla eteläpohjalaiset voisivat saada vielä lisäarvoa pohjalaisuudelleen, nythän he mainitsevat useamman kerran pohjalaisuutensa kaikissa haastatteluissa, ettei vaan heitä sotkettaisiin ainakaan savolaisiin.
Kaikki nuoret ja vanhemmatkin miehet kalastavat ja metsästävät, pääsaalis on hylje. Liha menee lukuisille koiravaljakoille, valjakot ovat pääkulkuväline talvella, eivät luota moottorikelkkoihin ja voihan se olla myös rahastakin kiinni. Jääkarhuja saa metsästää, kylän kiintiö oli 35 kpl, jota todennäköisesti rikotaan, koska meille tarjottiin jääkarhun nahkoja ostettavaksi hieman vilkuillen. Keihäsvalaita ja grönlanninvalaita pyydetään rajoituksetta, lintuja myös metsästetään. Hylkeen nahan hinnat ovat kuulemma romahtaneet. Lohta saadaan hyvin. Lapsia liikkui kylällä paljon, normaali lapsiluku on n. 5 lasta perheessä. Lapset ovat iloisia ja vilkkaita, vanhemmat vakavakasvoisia, hiljaisen oloisia, kauniina päivänä ihmisiä istuu ryhmissä joidenkin talojen edustalla, meihin ei paljon kiinnitetä huomiota, kai täällä liikkuu turisteja, tänä vuonna yksi venekunta oli käynyt Ranskasta, odottivat myös turistilaivaa tulevaksi, ensimmäinen tänä vuonna.
Kaupungissa käy kaksi kertaa vuodessa huoltoalus, joka tuo paikalliseen kauppaan ruokavaroja, hedelmiä ja olutta. Kylässä ei ole alkoholiongelmaa pitkään, paikalliset juovat oluet nopeasti loppuun, nytkään kaupasta ei saanut olutta, kiljua kuulemma valmistetaan jonkun verran. Vaihdoimme yhden vodkapullon kolmeen loheen, paistoimme, suolasimme ja savustimme, Mike grillasi HK:n sinistä, sitä onkin varattu matkaan paljon, säilyy hyvin kuukauden yli viimeisen käyttöpäivän. Kuljimme kylällä, seurasimme paikallisten rauhallista elämää. Juhan kanssa kiersimme pitkän lenkin rantoja myöten, paikallisia oli väijymässä kiikaripyssyjen kanssa, vissiin hylkeitä, kivistä kyhättyjen näkösuojien takana. Kertoivat karhun menneen siihen suuntaan mihin olimme menossa, jatkoimme matkaa, mutta pikkusen mietitytti, kun ei tullut otettua kättä pitempää mukaan. Oli mukavat säät, Tanskasta tulleita nuoria kuskattiin turistibyröön toimesta vuonoille kalaan. Turistilaiva tuli, ihmisiä kuskattiin veneillä rantaan.
Illalla tuuli kovaa, Lenassa oli käymässä paikallisesta museosta tyttö poikaystävänsä kanssa ja liuta lapsia. Ankkuri alkoi rekata kovissa puuskissa, ei kun töihin, ajoimme lähemmäksi rantaa ja 60 m kettinkiä, piti. Kelit alkoivat muuttua huonommaksi, oli aika lähteä. Illalla myöhään saapui vielä ensin tapaamamme nuorisoporukka kylään, toivat lohta tuliaisiksi, tarjottiin oluet, hyvin tuntu maistuvan. Mike tiedusteli, mitä paikalliset tekevät silloin kun eivät metsästä ja kalasta, iloinen nuori mies vastasi, että rakastellaan, tyttö vierellä punastu ja tönäsi poikaa. Nuoret jatkoivat matkaa metsästämään, Mike tinki mukaan. Hävisivät jäiden keskelle hurjalla vauhdilla, aamulla Mike kertoi olleen kreisiä hommaa, ajettiin hurjalla vauhdilla, ampuivat vauhdista hylkeitä ja lintuja, saaliina muutama lintu, välillä oli törmätty jäälauttoihin, Mike oli pyytänyt päästä veneelle takaisin. Aamulla valmistuimme jatkamaan matkaa, oli luvassa sekalaisia säitä.
Aamulla ankkuri ylös ja matkaan, sää näytti hyvältä, dingi roikkui perässä 4 hv yamahan kanssa. Scoresby sundin vuonon suulla käännyimme etelään, siihen niemen kärkeen oli tullut liikenneruuhka, isot ja pienet jäävuoret siinä hiljaa taivalsi kohti etelää, pujottelimme tuhrukelissä vuorten välistä, kohteena oli vuono noin 70 mailin päässä. Kylällä oli neuvottu käymään, hyvät kalavedet ja kuumia lähteitä, maisemat kuulemma mahtavat. Tuuli alkoi perän puolelta puhaltaa rivakasti n. 14 ms lykkäsi, aalto alkoi kohota arveluttavan korkeaksi. Vilkuilin huolestuneesti dingia ja etenkin perämoottoria, tuuli tuntui kirraavan. Miken kanssa päätettiin ryhtyä moottorin pelastus operaatioon. Menin Lenan viereen hirtettyyn dingiin kovassa aallokossa ruuvaamaan moottoria irti. Nyt oli liivit yllä ja turvaköysi kaiteessa, vähän on Dunkkerin vikaa, ei juuri tule liivejä käytettyä. Onnistuihan se operaatio, tosin pääsi kastelemaan. Dingi tuli jätettyä perään, kun sää näytti hyvältä ja oltiin menossa lohikalaan vuonon perukoille, tosin avomeren kautta.
Seilattiin navakassa myötätuulessa, pojat nukkuivat vapaavahdissa. Tuuli alkoi heiketä, olin saapunut vuonon edustalle, matkaa oli vielä jäljellä n. 15 mailia. Tuuli tyyntyi kokonaan, rullasin purjeet, sitten alkoi tuulla suoraan vuorten yli ja vuonosta vastaiseen, nousi 20 sm. Onneksi aallosta ei ollut haittaa, tunkeuduin korkeiden vuorten väliin laajaan vuonoon. Tuuli tietysti kiihtyi ahtautuessaan vuorten yli vuonoon, tuulimittari vingutti 30 ms, aalto pärskyi Lenan ylitse, moottori huusi lähes täysillä, nopeus oli 1-2 solmua. Tuuli ja pysäyttävä jyrkkä aalto vei vauhdin, kiittelin vahvaa moottoria. Kaksi tuntia kimmersin, sitten alkoi helpottaa, kun pääsin kääntämään hieman sivutuuleen ja tuulikin helpotti kun vuonon pohja leveni. Katselin sopivaa ankkurointipaikka, tarkoitus oli kyllä mennä 10 mailia syvemmälle vuonon pohjalle, syvyyskäyrät ja 15-20sm tuuli rajoitti haluja. Heitin ankkurin niemen kärjen suojan puolelle, jossa oli riittävän laajasti alle 10 m matalaa. Vuonoissa on ongelma, että ne on syviä, pari kertaa piti yrittää ennen kuin sain ankkuriin pitävän otteen. Mike heräsi auttamaan, kello oli n. 4.00 aikoja aamusta, menin nukkumaan, tuuli jatkoi riehumistaan.
Heräsin siinä puolen päivän tienoilla kurkkimaan, miltä maailma näyttää. Tuuli oli rauhoittunut: keskituuli n. 11-14 sm ja puuskissa 16 sm-18 sm. Rannalla näkyi liikettä, sieltä kiikaroitiin Lenaa, huiskautin kättä ja sieltä vilkutettiin innokkaasti. Syötiin puuro ja juotiin kahvit. Juha ja Mike lähtivät tutkimusmatkalle rantaan. Rannalla pyöri useita ihmisiä, tunnistin ne inuiteiksi kiikarilla. Jonkun tunnin päästä pojat palasi Lenalle mukanaan vieraita, pari reissua vielä ja 8 inuittia ja yksi eurooppalainen nuori nainen oli saatu Lenaan. Tarjottiin kahvia ja teetä ja kuuntelin selvitystä, mikä oli asian tila tämän vuonon perällä.
Porukka oli tullut n. viikko sitten kalaan vuonolle kahdella avomoottoriveneellä, ruoka oli loppu, ainoastaan lohikalaa oli. Kova tuuli esti kotiin lähdön, iridiumpuhelimesta oli virta loppu, polttoainetta vähän ja Ittoqqortoormiittiin n. 70 mailia. Mukana oli myös vanhoja ihmisiä, jotka olivat maissa. Oli hatarat teltat ja pieni maja johon ei sopinut kuin vanhat, heidät olivat houkutellut matkaan erinomaiset säät. Retkueeseen kuului kaksi porukkaa, nyt oli nälkä ja kylmä. Nuoret oli kyllä iloisia nauravaisia, iskivät korttia salongin pöydänkulmalla. Mukana ollut nuori nainen oli saksalainen, käynyt koulut Tanskassa ja halusta muuttanut Grönlantiin. Tavoitteena talo ja koiravaljakko, jotka myös oli saanut. Mieskysymykseen esitteli vieressään istuvan vanhan inuitin, sanoi sen olevan miesystävänsä, sitten puhuttiin muusta. Hän kertoi, että nämä ihmiset eivät paljon suunnittele ja varaudu mihinkään ennakkoon, mennään ja selviydytään jotenkin. Hän pyysi, voisimmeko hiukan auttaa heitä, totta kai. Ruokavaroja annettiin runsaasti, kun iso pussi oli ojennettu, kävi ilmi, että hekin tarvitsisivat jotakin. Pussi oli annettu toiselle porukalle ja he olivat toinen, he eivät saisi siitä mitään. Mikäs siinä Lenassa oli hyvät varastot, täytettiin toinen pussi. Saivat riisiä, makaronia munia, makkaraa, säilykkeitä, kahvia, sokeri, sipulia yms. Ladattiin iridiumpuhelin. Tyytyväisenä porukka rantautui. Selvitettiin heille myös säätietoja Suomen kautta Eskolta. Luvassa oli parin päivän päästä tyyntyvää. Pidimme tuulta ankkurissa, tuulet olivat kohtalaisia, edelleen puuskissa vielä 17 sm keski n. 11-13 sm.
Seuraavana päivänä kiertelimme kuumilla lähteillä ja tutustuimme vuonon rantoihin, arvioimme inuittien telttoja ja veneitä. Totesimme, että noilla vehkeillä ei kyllä moni kurssinsa käynyt avomerilaivuri näin kauas lähtisi näillä perillä. Kun kalaan lähtöä haittasi edelleen voimakas tuuli, palasimme Lenalle ja päätimme lähteä Islantiin.
LENAN PURJEHDUS, JATKUUKO SE?
03.06.09 Kulosaaren sillan alla
Aikaa on vierähtänyt.
Olen sotkeutunut taas kerran siltaprojektiin, viime vuoden marraskuusta asti on väännetty Kulosaaren sillan alla. Vasta pari viikkoa sitten saatiin silta tunkattua, nyt jatkuu pohjapalkkien asennuksella pääpalkkeihin vahvistamaan harvenneen pilarivälin vaikutusta.
Venäjän purjehduslupia en saanut ajoissa haettua, energia on palanut Kulosaaren siltaan, mutta Lena kutsuu. Tässä sivussa olen suunnitellut purjehdusreittiä tälle kesälle. Olen ajatellut purjehtia vielä kerran Huippuvuorille, toinen vaihtoehto on Grönlannin kautta kotiin.
Olen tuntenut jo vanhuuden hiipivän pikkuhiljaa lähemmäksi, muisti, selkä ja palautuminen oireilee. Minun aikani vääjäämättä ehtyy. Kysyn taas miksi, miksi joku selittämätön ajaa eteenpäin toteuttamaan joskus asetettu tavoite. Testamentti pitäisi laatia, toivon voivani sen laatia myös kaikille jälkeeni jääville, tarinoin, kertomuksin, ehkä myös runoin.
Luulen, että osat tulisivat olemaan lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus. Viimeistä osaa en vielä pysty täysin kirjaamaan. Toivon, että sitten jos ja kun Lena antaa kapteeninsa huojahtaa jossakin sataman rauhassa, niin voisin ryhtyä kirjoittamaan teille ne kokemukseni ja näkemykseni kaunistelematta, jotka elämä on antanut. Tyhmyys ja viisaus voivat kohdata samassa ihmisessä. Ei tuomari aina tiedä mikä on oikeaa ja väärää, mutta tuomittava on. Sen, minkä kirjoita omastani, ei ole lainaa, se on minun kokemaani.
Kello on 22.12 lopetan.
09.06.09 asuntovaunussa Kulosaaren sillan vieressä
Eilen tilasin myrsky ison Rouhiaiselta, tänään hain Marnelasta kiskon myrskylle mastoon. Huomenna Marineasta käyn jäitä kestävän lokin ja tuulipropellin ja jotain muutakin. Sillan asennustyöt sujuvat hallitusti, on hyvä porukka. Risto alkoi opetella siltamestariksi. Luulen, että voin lähteä. Unkka tulee vielä asiantuntijaksi peesaamaan. Paljon on levällään Joroisissa asioita. Olen huolestunut, että muistanko kaiken. Työlista on taas pitkä toteutusaikaan nähden, kartat ja ohjeet hankkimatta ym. Karttapalloakin pitäisi katella, mihin sitä oikeasti ollaan pyrkimässä. Nyt on valmistautuminen vähän huonolla tolalla, mutta niin on, että liikkeelle lähdetään, kunhan kaikki on valmista ja varmistettu. Niin, ne perhanan sähköt, jostain vuotaa runkoon, johtohässäkkä on hirveä. Tässä ohje veneen rakentajille: runkoa tehdessä ja ennen varsinaista sisustusta suunnitelkaa sähköt, varatkaa läpivientejä ja johtosuojaputkia enemmän kuin ajattelettekaan, sähköisten varusteiden määrä lisääntyy huomattavasti vuosien varrella.
Kello on 22.12 lopetan
23.6.09 Norja Selfa Artig
Telakan penkalla Lenassa tippa silmässä
Tultiinpa paikalle sunnuntaina, Kittilästä ajeltiin Ruotsin kautta Norjaan. Tulli pysäytti, alkoi melkoinen show. Purettiin autoa: tavarat levälleen, pakattiin, taas purettiin. Laitonta tavaraa: Harkkenin rullalaite, purje, tuuligeneraattori tehtaan paketissa ja uusi jäitä kestävä loki. Kaiken hyvän lisäksi jäivät Eskon haulikon patruunat tullin haaviin. 4400€ ostoksista 4000€ tulli ja Lapinkulta boksi ja patruunat lähtivät. Auto oli täynnä kaikkea mahdollista, mutta vain tehdaspaketit kiinnostivat. Maksukuitit Suomesta piti hankkia faxilla. Tämä pientä, tullille paljastui, että Lena on ollut kaksi vuotta ilman lupia Norjassa. Kolme päivää on selvitetty Lenan retkiä, matka jatkuisi 300000Kr pankkitakuulla tai rahalla 220000Kr. Laki on kuulemma niin että yli vuoden oleskelusta pitää maksaa tulli. Lena ei ole ylittänyt vuoden yhtäjaksoista oleskelua Norjassa, koska olemme olleet Venäjällä ja Huippuvuorilla ja palanneet talvehtimaan Norjaan, kun olemme kytänneet mahdollisuutta purjehtia koillisväylälle. Tämä ei mennyt perille tullille, vaan he roikkuvat ilmoitusvelvollisuudessa yli puolen vuoden oleskelusta Norjassa. Tätä ohjetta ei löydy suomeksi eikä englanniksi netistä.
Suunnitelma oli purjehtia Huippuvuorille ja yrittää kiertää saaret vielä pohjoisemmasta. Sysselmannille oli asetettu 200000Kr pankkitakuu, luvat on sinne kunnossa. Tämä tullin käänne alkaa vesittää tämän kesän suunnitelmia. Rahaa ei tarvita, jos Lena jätetään Norjaan jumiin. Valituksella yritetään kumota maksu tai ainakin pienentää maksua, heinäkuun 8 pv on aikaa valittaa. Tuntuu siltä, että Lena purjehtii Suomeen lyhyintä tietä tai sitten toisen suunnitelman mukaan Grönlannin kautta koukaten.
Kysytte miksi en hankkinut lupia Lenan oleskelulle Norjassa. Hyvä kysymys. Vastaus on tyhmyys ja arkuus kielitaidottomana mennä sönkkäämään jotain tulliin tai muualle. Pieni käynti tullissa muutama paperi täytettynä, niin kaikki ok, mutta ei ole luku- eikä kielitaitoa niin tässä ollaan, mitä helvettiä minä täällä teen? Todistamassa omaa tyhmyyttäni maailmalle, sitä se on. Ai, että mikä hekuma oikeilla purjehtijoilla, siellä mietitään minkälaisia lakeja pitäisi säätää, ettei tyhmät pääsisi merelle pilamaan purjehtijoiden mainetta. Kusihan nämä kaikki Dunkkerin saappaisiin. Ymmärrän kyllä sen, että en ole pätevä, mutta pärjään paremmin siellä mihin ei puhelin kuulu eikä posti kulje, mutta sieltäkin on palattava.
Kello 20.03 Lenassa Norjassa eikä kaikki ole hyvin, suomeksi sanottuna vituttaa ja masentaa niin, etten saa mitään tehtyä, huomenna palaamme Suomeen.
05.07.09
Lähtökuopissa ollaan, aamulla on startti Norjaan Lenalle. Pankkitakuut on asetettu Norjan tullille ja valituskirjeitä rustattu. Huippuvuorille meno on peruttu. Nyt suunnitelma on purjehtia kotiin Grönlannin kautta koukaten. Ehkä rantautuminen ei onnistu jäätilanteen takia, mutta menemme katsomaan. Miehistönä Mike ja Juha, joka jäänee aikataulun takia Islantiin. Nyt on selvä päämäärä: tavoite on olla Helsingissä Kulosaaren sillan kupeessa 21.8.09. Silloin on poikani Riston häät, matkaa on n. 2700M, eli kiirettä pitää. Syksyllä Lena on Haukivedellä Lemmikinniemessä. Lena pysyy Haukivedellä, jos opin auttavan englannin kielen taidon ja paremman merenkulkutaidon, niin harkitsen uudelleen.
06.08.09 Lähdemme kohti Norjaa. Mikellä kurkkukipeä, käymme Oulussa lääkärissä, soitin ajan. Risto on kaverinsa kanssa menossa Lofoteille kiipeilemään pariksi viikoksi, mukana on kielitaitoa.
Mikellä on kurkkumätä, ähkii vieressä. Toivotaan, että penisilliinit auttavat, matka jatkuu kohti Norjan tullia.
LENAN PALUU KARHUSAAREN KAUTTA HAMMERFESTIIN JA PIENI YHTEENVETO
31.7.08 klo 18.00
Laskimme ankkurin Karhusaarelle, Kapp Nordensköldin katveeseen suojan puolelle NW tuulelta. Perinteinen napsi onnistuneelle purjehdukselle, kilautus maston jalkaan ja lausahdus ”hyvä tyttö Lena”. Tsekkaus ympäristöön, silmäys rannan vyötyviin maininkeihin ja arvio, onko ankkuri ja muut asiat okei. Sitten nukkumaan.
Aamulla dingi tulille, rantaan ja ihmettelemään mitä saari kertoo. Patikoimme pari mailia pohjoiseen, välillä kamera kävi, rantatöyrään runsas lunni-populaatio sai huomiota osakseen. Tovin matkaa ja vanha kaivoskylä tuli vastaan romuvetureineen ja rautateineen, romahtaneita rakennuksia ja vanhoja perustuksia ympäriinsä. Alueen olivat ottanut omakseen jääkyyhkyset, Hinloppenissa niitä kökötti jäälautoilla. Siitä kai nimi, mutta tunnetaan myös nimellä pikkuruokki. Tunnin kuvasin niitä, tosi veikeätä porukkaa, kovia lentelemään parvissa ja taas toppi kallion kielekkeelle tai vanhalle kivijalalle.
Kiertelin aluetta, pitkän radan päässä on ollut alhaalla parikymmentä metriä kallio tasanteella merenrannassa kai lastauslaituri-systeemi. Ei aivan avautunut, miten malmi tai kivihiili on saatu köijättyä laivoihin. Armoton suojaton ranta, kai siihen aikaan oli aikaa odottaa tyyniä vesiä. Kävelin vielä radan toiseen päähän isojen mustien kasojen ohitse. Rata päättyi maan sisään menevään reikään, vieressä joku varoitustaulu, eipä minulla ollut haluja mennä sinne. Palailin veneelle, löytyi vielä yksi reikä. Kyllä on vanha mies kovasti touhunnut, niin kuin sanotaan Ivalojoen kultamailla, kun siellä katsellaan vanhoja kaivupaikkoja.
Klo 18.00 nostimme ankkurin ja siirryimme viisi mailia etelään päin saaren rantaa, jossa on pieni hole Ryssehamna kallioiden välissä. Varmaan pahalla kelillä mahdoton paikka. Keula-ankkuri nollaveteen peruttelu ja peräankkuri dingillä ulos. Lena ei sovi pyörimään ankkurissa, peräankkurin täytyy pitää, muuten raavitaan kallion kupeita. Oikeissa ajoin yöpuulle, tosin ei nukuttanut, seurailin aamupuolille yötä tuulten kehittymistä ja kasvavien maininkien vyörymistä karien yli satamaamme. Vakuutuin, että peräankkuri pitää, loppuyön nukuin hyvin.
Aamulla rannalle. Rannassa vanha maja, jota miehitti retkillään Sysselman ja muut satunnaiset kävijät. Marssimme pari mailia etelään, paikkaan, missä edellisellä käynnillä Mike kävi. Itse en päässyt sinne epäonnistuneen kiipeilyn takia. Siinä oli vanha mies keittänyt valaan ja mursun rasvaa. Rannassa oli iso romuvinssi, höyryn kehitti lämmönvaihdin lahonneena, iso pata ja muuta romua, edempänä rakennusten perustusjätöksiä. Karhusaaren retkeä suosi nyt kohtuulliset säät: puolipilvistä, selkeää, ei pahaa tuulta, lämpöä +3-+5. Myös purjehdus Huippuvuorilta oli helppo: ei sumua ja n. 6 – 10 sm lännen puoleinen tuuli, ei normaali, yleensä sumu ja huonot kelit hallitsevat aluetta lähes jatkuvasti kuten tilanne oli viime vuonna.
Karhusaari oli pääpirteittään selvitetty, ankkuri ylös ja menoksi kohti Hammervestiä. Runsas kaksi vuorokautta ja saavuimme 4.8.08 klo 08.45 kaupungin rantaan. Matka sujui pohjois-itä tuulessa n. 5-8 sm, miellyttävästi suurimmaksi osin purjeilla. Poliisiasemalla passien näyttö ja siirtyminen tuttuun satamaan, suihkussa käynti ja pyykin pesu. Kaupasta tuoretta leipää ja salaattitarpeita. Mike pakkasi tavaroitaan ja valmisteli kotimatkaa, siivottiin ja järjesteltiin venettä. Illalla laitettiin ruoka, otettiin vodkaa onnistuneen retken kunniaksi. Se on siinä.
Anneli tulee huomenna, purjehdus jatkuu kruisailuna kohti Lofootteja, josta ei liene enää suuremmin kerrottavaa, nyt ei tavoitella mitään. Mitään ei liene merkitystä yhden ihmisen taaperruksella, en kysy enää itseltäni MIKSI maa pyörii ja ihminen touhuaa turhaa. En enää ihmettele, enkä mieti, tässä ja nyt riittää. Buddhalainen munkki istuu hiljaa ja mietiskelee. Ei, on selvinnyt, istuu ja yrittää olla miettimättä.
Lenan purjehdin Lofoottien ja mantereen väliseen salmeen. Lena telakoin 24.9.08 Selff Arctikn telakkanosturilla penkalle. Suomesta tuoduista raudoista kasaamani pukin varaan.
Unelmat elää, tavoitteet on olemassa, niihin olen pyrkinyt hiljaisesti pitkään. Jäämeri ei ole tuonut mitään kiksiä, kun on päätetty on menty, selvitty ongelmitta onnella ja myös ennakoimalla. Adreaksen luostarin lähteestä olen toivoen juonut, kuulemma toteutuu. Lena, Lenajoki, kierros ympäri välimerelle ja Pohjois-Kyprokselle finaliin. Mitä tavoittelen, tutkimusmatka, löytyykö vastaus, edes vihje, missä maalima menee kun minun lastenlapseni ovat 65 vuotta vanhoja. Minkä perinnön saavat heidän lapsensa. Voinko tavata hyvin eläviä rahattomia tundran eläjiä ja viidakon metsästäjiä, voisiko heillä olla joku vastaus vai onko vastaus siinä ettei heitä ole. Purjehdus Huippuvuorille nyt ei ole sitä mitä se oli 1800-luvulla; siellä on edelleen karhuja, hylkeitä, mursuja ja paljon muita eläimiä, mutta ihminen ei pärjää ilman teknologiaa, ei siellä eikä täällä.
Ensi kesänä purjehdin kotiin tai itään.
1.10.08
vk
Takaisin Karhusaarelle
Kulussa 30.7.08 klo 07.15. Oli tarkoitus mennä Edgsaaren eteläkärkeen Diana Sundeti ja Dianabuktan eteläpuolella olevalle saarelle. Se on Halvmåneninsaari joka historiassa jääkarhujen tappopaikka. Eskon jääkartat pitivät paikkansa n. 10 mailia ennen jäät sulki tien. Olivat niin tiukkaan ahtautuneet, että oli pakko yrittämisen jälkeen kääntyä takaisin. Suuntasimme kurssin Karhusaarelle. Harmittaa, mutta toisaalta jo ikävä perheen luokse, se vaikutti päätökseen. Huippuvuorten itäpuoli on oikea alue. Lenan kaverit Mursut tulivat jättämään hyvästit Lenalle, niitä sukelteli useita ryhmiä Lenan ympärillä. Mursut ovat siellä missä on jäitä.
Huippuvuorten itäpuolen ranta ja saaret Barents, Edge, Kustaa Adolfinmaa ja Hin loppen saarineen ja rantoineen ovat alueita minne ei Sysselmannin kontrolli ulotu ja turistiveneet ovat harvinaisuus. Seilorit ja turistilaivat pyörii länsipuolella, tosin pitää varautua jäihin ja suojattomiin ankkuripaikkoihin. Suojan puolelle on monesti pitkä matka: 40 mailia on normaalia. Turisti pilaavat tunnelman länsirannalla.
Miksi?
Agardhbukta 29.7.08 klo 8.00 ankkurissa 78.02N 018.39I. Saavuimme eilen tähän laajaan ja matalaan lahteen klo 6.00. Nukuimme puolille päivin. Iltapäivällä kavimme katsastamassa rannan majat ja kiipesin vuorelle. Vuorenrinteet täysin rapautuneet, ennemmin voi puhua jyrkästä soramäestä n. 300 m korkea. Yläosassa oli kuin kirkon rauniot törröttämässä pystysuorine seinineen. Sinne nousin miettimään minkä vastauksen pohjoinen on antanut kysymykseeni MIKSI? Täältä
pohjoisesta toivon sen löytyvän. Luulen, että tämä karunkaunis jäänkahujen maa vastaa jotain. Jääkarhun kanssa katsottiin Lenan vieressä silmästä silmään, silläkin oli silmissä kysymys miksi. Ei pelkoa, kauniit levolliset silmät.
Esko lähetti jääkarttoja ja säitä. Niiden pohjalta lähdemme nyt pyrkimään itään Edgeöyansaaren eteläosaan, jossa on viellä jäitä, siellä on pieni saari Diana, jonne pyrimme rantautumaan. Siellä myös pitäisi olla jääkarhuja. Sieltä suuntaamme Hoppen kautta Karhusaarelle, jos säät sallii menemme maihin saarille. Norjassa olemme luultavasti n. runsaan viikon päästä.
Jääkarhu ja jäävuori
Kulussa klo 19.00 27.7.08.
Tänään saatiin jääkarhu purkkiin. Päivällä Mike söi puuroaan kannella, kaunis päivä. Hihkas minulle, jääkarhu rannalla. Ja siellähän se löntysteli n. 100 m päässä. Kuvia pitkällä putkella, suiston uloke loppui. Se mulkoili meitä, lähti uimaan. Mike dingiin ja hakemaan karhua passikuvaan. Ja niinhän se polskutteli dingillä paimentaen Lenan viereen. Sain kohtuulliset passikuvat, sitten laskettiin jatkamaan uimista.
Päätettiin lähteä dingillä perään ottamaan rantautumiskuvat. Viivyteltiin liikaa. Pääsi maille. Kookas jääkarhu katsoi meitä vihaisena, kun lähestyttiin: tulkaapas tänne. Oltiin jo lähellä rantaa, kun nallelle meni pupu pöksyyn. Säntäs karkuun, sain muutaman kohtuulllisen otoksen.
Asetetut tavoitteet on nyt täyttyneet. Huippuvuorten kierros oli varovainen toive. Tullessa Lonyarnbyeniin pitivät jäätilannetta tosi huonona ja olihan siellä jäitä, mutta Lenalla ei ollut hätäpäivää. Käytiin tuossa kuvaamassa iso jäävuori valkoisella alueella. Täällä ei olla kartoitettu kaikkia lahtia ja vuonoja. Joutuu varomaan, kaikua tulee seurattua.
Hinloppenin salmi
Hinloppen salmi 25.7.2008 klo 23.00. Viime yönä ankkuroimme Kinviikan lähelle Russöy-saaren suojan puolelle. Tuulla vingutti 14 m/s vastasesta. Aamulla ajelehtiva jääkenttä pakotti lähtemään liikkeelle. Kinvikan edustalla pyörähdettiin. Jäät esti rantautumisen ja kova tuuli. Kinviikkassa oli luukut ikkunoissa, eikä ihmisiä. Jäätilanne on estänyt tutkimusaseman käyttöönoton.
Jatkoimme Hinloppenin salmeen, kovassa vastatuulessa luovimista riitti iltaan ja ilman konetta, polttoaineen säänöstely on alkanut. Tuuli moinasi vastaiseksi 5 m/s. Jäitä ja sumua kiitettävästi, lampö n. + 0.5, välillä
miinuksella. Sijainti on 79.30 N ja 018.54I. Yritämme löytääankkurointi paikan, sumua on ja kartat eivät anna infoa, rannat ja lahdet usein valkoista aluetta. Kaikki hyvin, hiukan kylmää kun kaminaakin säänöstellään.
27.7.08 klo 02.40. Meni ylitöiksi. Hinloppeni läpäistiin säkkisumussa ja jäitä kierrellessä. Yritettiin ankkuripaikkaan: jäitä. Todennäköisesti oltiin ensimmäinen seilingpaatti, ei ihan helppo nakki. Heleysundetin salmen kanssa tapeltiin viimeiseksi jäitä ja mahoton virta. Vuorovesitaulukoista katseltiin, että vastavirta piti kääntyä, toisaalta hyvä virta ajoi ahtautuneet jäät ulos sundidta. Mike kyllä oli sitä mieltä että, takaisin. Lena taisteli maksimikierroksilla: 9 solmua nopeus, silti plotterista katottuna paikoillaan. Pari tuntia tapeltiin ja kateltiin kuinka isot jäälautat pyöri virrassa kuin karusellissa. Imukuppi keskellä. Mikä se on kun silloin kun tapahtuu, ei pelota. Vaan aina etukäteen kädet ristissä pelkää. Kaikki varoitti paikasta, oli oikotie.
Siitä selvittiin, matka jatkui, ajateltu ankkuripaikka alkoi kiinnostaa, kun tuuli kääntyi 90 astetta. Palattiin 4 mailia takaisin suojan puolen rantaan. Hintloppenin jälkeen haluaa huilata. Nyt on Huippuovueret kirretty lähes, jääkarhut vielä
kamerasta puuttuu.
Vuonoon
24.7.08.Ylitimme yöllä n. klo 5.00. 80 N leveysasteen. Läksimme juuri Mossellagunasta, on Nurdeksöldin talvehtimispaikka v. 1873. Raunioita jälellä. Nyt yritämme tunkeutua Hinloppenin vuonoon. Jos siitä pääsemme lävitse, on ehkä pahin jäiden suhteen takana Huippuvuorten kierrossa. Keli on aurinkoinen, vähän tuulta, + 4.4 astetta. Kaikki hyvin, yöllä sain tehtyä hydrauliikkaremontin, hiukan vatsaan koskee.
Remontti
23.7.08 keskiviikko klo 21.20. Lähdettiin itään vastatuuleen, autopilotin hydrauliikka ei toiminut. Palattiin Sallyhamnaan takaisin remottia tekemään. Eilen illalla tultiin ankkuriin. Rannalla Sysselmannin maja, kolme muuta venettä vuonon rannoilla. Hollantilainen kippari ja Sysselmannit kylässä. Keittelin teetä ja tarjosin vodkat ja yritin ymmärtää
Toivottovasti huomenna aamulla päästään jatkamaan.
— Seuraava sivu »